Liverpoolin-matkamme tarkoituksena oli siis vierailla anglikaanisessa katedraalissa sekä katolilaisessa Metropolitan katedraalissa, jotka sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan Hope Streetin (=toivokatu) yhdistäminä. Tämä oli tarkoituksella tehty päätös ja katedraalien välisen yhteistyön merkki. Lisäksi vierailimme myös The Beatles Story -nimeä kantavassa museossa, jonka kierros kertoo tarkoin bändin vaiheista ja kierroksen päätteeksi voi nauttia kupin kahvia Beatles Starbucksissa ja tehdä ostoksia fanikaupassa. Sekä anglikaanisessa katedraalissa että Beatles-kierroksella meillä oli käytössä kuulokkeet ja audio tour -selostusta sai kuunnella omassa tahdissa.
Mutta nyt niitä kuvia:
Liverpool Anglican Cathedral
-valmistui 1978-
Kuva ei tee oikeutta korkeudelle,
eikä tässä edes ole katedraalin korkein kohta!
Alttaritauluun oli kaiverrettu Jeesuksen elämänvaiheet.
The Lady Chapel - käytetään pienempiin tilaisuuksiin.
Valmistui 1910, katedraalin vanhimpia osia.
Peruskivi 1904
Torni kohoaa 154m korkeudelle Mersey-joen yläpuolelle.
Katedraali on Britannian suurin ja
maailman viidenneksi suurin!
Katedraali on Britannian suurin ja
maailman viidenneksi suurin!
Metropolitan Cathedral of Christ the King
-valmistui 1967-
Koko katedraali oli pyöreän muotoinen.
Hätkähdyttävän erilainen verrattuna aiempaan katedraaliin vai mitä?
En laita enempää kuvia tästä katedraalista, koska halusin mahduttaa Beatles-kuvat vielä samaan postaukseen, mutta katedraalin "nurkkasyvennyksistä" (sinisten kehysten ympäröimät) löytyi jos jonkinlaista veistosta ja pienempää alttaria mitä pääsi ihmettelemään.
The Beatles Story - Albert Dock
Tässä jonotettiin pääsyä kellaritunneliin, jonne kierros oli rakennettu.
Hämmästyin vähän löytäessäni heti ensimmäisen nurkan takaa Elviksen kengät!
Ne olivat hänen lempparinsa ja hän käytti niitä elokuvassa Jailhouse Rock v.1957.
Kengät ovat ekaa kertaa esillä Gracelandin ulkopuolella.
Syykin selvisi: Elviksellä oli niin suuri vaikutus Beatlesiin ja heidän musiikkiinsa.
John, Paul ja George ovat soittaneet tätä kitaraa Casbah Coffee Clubilla 1959-1962.
The Cavern ja lava, jonka Beatles otti 292 kertaa haltuun.
Brian Epstein löysi bändin täältä.
Piti laittaa kuva vielä tästä vempeleestä, joka hoiti selostuksen kierroksella :)
Nauhalta sai kuulla myös monia haastatteluja Beatlesit tunteneilta henkilöiltä.
Abbey Road
Beatles levytti 191 laulua Abbey Road Studiolla
Fanituotteita
Yellow Submarinen kaverina ihka oikeita saippuakuplia! :D
Ensimmäinen suomalainen sana bongattu! Paraatipaikalta ;)
Kaikista jäsenistä löytyi vielä oma nurkkaus, jota koristi nimikirjoitus ja kuva.
Innostavan Beatles-kierroksen päätteeksi seikkailin vielä fanikaupassa ja koska vapaa-aikaa oli niin vähän ennen bussin lähtöä, kävin vain pikaisesti pyörimässä kaupungin puolella ja törmäsinkin John Lennonille omistettuun rauhan monumenttiin, joka oli julkistettu vasta viime lokakuussa.
Teoksen nimi oli Peace & Harmony.
Tähän onkin hyvä päättää tämä postaus ja todeta, että sitä oppi taas paljon uusia ja ihmeellisiä asioita.
Seuraavaa reissua kehiin kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti