Jäähyväiset ja aurinkoinen Lontoo

Viimeinen päivä Bangorissa alkoi kun Vera ja Anna tulivat maanantaiaamuna hakemaan minua ja tavaroitani Lauran luokse englantilaiselle aamiaiselle. Tunnelma oli haikea vaikka meillä oli vielä edessä monta tuntia yhdessäoloa ennen kuin jouduisin lähtemään asemalle ja kohti Lontoota. Minusta oli mahtavaa, että sain viettää viimeisen päivän niiden ihmisten kanssa, joista oli tullut minulle läheisimpiä. Vaihdoimme aamupalan lomassa osoitteita ja muita yhteystietoja sekä kirjoittelimme muistolauseita niin T-paitaan kuin kortteihinkin. Kun sitten hetki viimein koitti, lähdin asemalle muiden saattamana ja sinne minut tulivat hyvästelemään myös Chris, Lauren ja Ben. Lupasin etten itke, mutta ei niiltä kyyneliltä sitten päässytkään karkuun kun katsoi toisten surullisia kasvoja, jotka kaikki olivat kääntyneet minuun päin. Sillä hetkellä vannoin, että nämä ihmiset minun täytyy kyllä vielä nähdä uudestaan tavalla tai toisella. Ja pian!

Ystävät <3

Julia, Anna, Laura, minä, Veera, Vera & Chris

Ben, minä ja Lauren.

Näitä kahta tulee ihan varmasti ikävä kun Amerikkaan on 

noita kilometrejä enemmän kuin Eurooppaan..

Kyyneleisten hyvästien ja muutaman valokuvan jälkeen nousin junaan ja toiset jäivät vielä junan ulkopuolelle heiluttamaan nenäliinoja (kyllä!). Laura teki myös klassikot ja juoksi junan vieressä kun se lähti liikkeelle. Junamatkan ajan olin todella surullinen ja vähän turta, sillä olin jättämässä taakseni mahtavan kokemuksen, vaihtarinaolemisen huolettomuuden, uudet ihanat ystävät ja seikkailut ympäri Walesia. Tiesin, että saapuessani Lontooseen minun täytyy jättää tämän murehtiminen, jotta voisin nauttia vierailusta edes jotenkin, eli velloin sitten ajatuksissani koko kolmetuntisen junamatkan.

Lontoossa minua olikin vastassa lapsuudenystäväni Sanna, puoliksi amerikkalainen ja puoliksi suomalainen perhetuttuni, joka on opiskellut tämän vuoden Lontoossa. Sannaa olen nähnyt miltei joka kesä koko elämäni ajan ja oli aivan ihana nähdä juuri hänet, kun murheellisena raahasin matkalaukkujani laiturilla. Mielialani kohosi samantien jälleennäkemisen riemusta ja höpötimme sitten suomea ja englantia sekaisin. Minun englantini oli vahvistunut, samoin Sannan suomi, joten kommunikointimme oli erittäin sujuvaa vaikka ehkä hauskankuuloista :) Veimme suurimman osan tavaroistani Sannan ja hänen poikaystävänsä pieneen opiskelijayksiöön lähelle Russell Squaren metroasemaa ennenkuin menimme syömään ja yksille. Oli ihana vaihtaa kuulumisia ja pohtia vaihdossa esiintulleita kulttuurieroja ja muita opittuja asioita jonkun kanssa, joka ymmärtää mistä puhun. Illanpäätteeksi suuntasin sitten hostelliini Piccadilly Circuksen viereen vain yhden ainokaisen laukun kanssa ja tunsin oloni taas paremmaksi kuin kahteen viimeiseen viikkoon.

Onneksi sain työnnettyä jäähyväisistä johtuvan murheellisuuden pois mielestäni, sillä nautin suunnattomasti Lontoosta pari seuraavaa päivää. Tiistaina kävin Nordic Bakeryssä, missä Sanna on ollut töissä, kahvilla ja syömässä karjalanpiirakkaa munavoilla. Maistui kyllä todella hyvälle pitkästä aikaa! Iltapäivällä menin parin Bangorista tulleen amerikkalaistytön kanssa katsomaan Oopperan kummitus-musikaalia, joka on ehdottomasti näkemisenarvoinen! Lipunkin sain samana päivänä puoleen hintaan Leicester Squaren lippukioskista, joten ei niitä tarvitse välttämättä varata etukäteen. Illalla kävelimme pitkin Thamesin vartta ja nautimme ihanasta säästä.

Tower Bridge

Sheilagh, minä ja Riley

Thames

Houses of Parliament & Big Ben

Her Majesty's Theatre: Phantom of the Opera!

Keskiviikkona menin Sannan kanssa Camden Towniin kiertelemään ja sieltä suuntasimme Regent's Parkiin nauttimaan auringosta. Iltapäivällä hyvästelin myös viimeiset vaihtarituttuni kun amerikkalaistytöt lähtivät takaisin Bangoriin. Onneksi Lontoo oli jo valloittanut minut niin hyvin, etteivät jäähyväiset menneet kyynelten vuodatukseksi. Kiertelin loppupäivän Covent Gardenissa ja Oxford Streetillä ja kävin musikaaleista innostuneena hommaamassa lipun illan Chicago-näytökseen. Tämäkin oli aivan loistava musikaali, mutta Oopperan kummitus sopi vielä paremmin teatterin lavalle. Hyvät valinnat, ja aion varmasti mennä taas katsomaan jonkun musikaalin kun olen seuraavan kerran Lontoossa!

 Regent's Park

Pakopaikka suurkaupungin keskustassa

Torstai kului mukavasti turistina Buckinghamin palatsin nurkilla vahtienvaihtoa pällistellessä sekä Victoria & Albert -museossa, jossa olin loppujen lopuksi noin 3 tuntia kiertelemässä eri osastoja useassa kerroksessa ja nautin kahvikupillisen sisäpihan auringossa. 

 

Illalla menin Sannan luokse vähäksi aikaa ja pakkasin laukkuni uudelleen lentoa varten. Puolen yön tienoilla sitten lähdin vain kahden painavan laukun kanssa metrolla kohti Heatrown lentokenttää. Ajattelin, että säästän rahaa kun en ota viimeiseksi yöksi hostellia ja vietän yön kentällä kahvia hörppien. Metrolippu Russell Squarelta Heatrowlle oli vain 5 puntaa ja yhteys oli suora Piccadilly Linea pitkin, joten matkanteko kävi helposti myös isojen kantamusten kanssa, suosittelen!

Olin hieman huolissani sekä valvomisesta että matkatavaroiden painosta, sillä Blue1:lle sai ottaa 23kg ruumaan ja 8kg käsimatkatavaraa, mutta kaikki sujuikin mutkattomasti. Kolmen aikaan alkoi väsy painaa eniten mutta sitten hyvin ajoitettu kahvi piti hereillä kuuteen saakka, jolloin suuntasin kahvilasta check-iniin. Jännitin tiskillä tuleeko painosta sanomista mutta virkailija vain otti ison laukkuni, laittoi tarran kiinni kahvaan ja toivotti hyvät päivänjatkot. Ylikiloinen käsimatkatavarani sai siis olla ihan rauhassa ja heti tuli olo että nyt sitten ollaan matkalla kotiin, vihdoin ja viimein. Turvatarkastuksen jäljeen odotussalissa kauppojen keskellä aloin bongailla suomalaisia ensimmäistä kertaa ja tuntui todella hullunkuriselta, kun kuuli selvää suomea puhuttavan vieressä kun itse vielä turvautui englantiin ja ulkomaalaisen identiteettiin.

Lento sujui mukavasti ja Helsinki-Vantaalle päästyä Suomi tuntui hyökyvän ympärilleni ja tunsin oloni entistä oudommaksi. Ihmiset sekä näyttivät että kuulostivat erilaisilta, tutuille ja tuntemattomille samaan aikaan. Olin vähän pihalla myös valvomisen takia, mutta silti tunsin kertaheitolla muuttuneeni lennon aikana enemmän kuin koko keväänä. Nyt en ollut ainoastaan suomalainen ja ulkomaille lähdössä, vaan pikemminkin eurooppalainen matkalla uuteen paikkaan. Hassu tunne! Onneksi isä oli minua hakemassa siskonsa kanssa eikä paluu perheen pariin tuntunut läheskään yhtä oudolle kuin kaikki muu kiitos yhteydenpidon skypellä koko kevään. Myös ihanan lämmin ja aurinkoinen sää otti minut syleillen vastaan Walesin harmauden jälkeen!

Automatkalla kentältä kotiin ehdin sitten torkkua ennen iltaa ja veljeni lakitusseremoniaa. Oli oikeastaan hyvä ettei tahti pysähtynyt vielä kotiin saapumiseen vaan illaksikin oli ohjelmaa. Ja olen myös tyytyväinen ratkaisuuni tulla Lontoon kautta pitemmän kaavan mukaan, sillä vaihto vaihtarista turistiksi ja turistista arkiminäksi oli huomattavasti helpomman tuntuinen kuin suora hyppäys Bangorista kotikylään. Tuntui hyvältä tietää, että nyt on edessä vain jälleennäkemisen riemua eikä jäähyväisiä ollenkaan. Ikävä ystäviä on silti, mutta nyt ajatukset saa jo suunnata tuleviin reissuihin, joita haluan tehdä ehdottomasti paljon ja pian. Suomi voi tuntua hullunkuriselta vielä jonkun aikaa, mutta olen valmis ottamaan sen avosylin vastaan sydämessäni vaihtomuistoja vaalien!

Mukava olla taas kotona :)